Loppukevään kirskuva kiitäjä

Kevät on jo pitkällä, kun ensimmäiset tervapääskyt ennättävät eteläisestä Afrikasta Suomeen. Laji yleistyy Etelä-Suomessakin vasta toukokuun loppua kohden, ja linnut viettävät seurassamme koko kesän. Syysmuutto käynnistyy elokuussa. Tätä kirjoittaessa Kevätseurantaan on saatu lajista reilut 30 havaintoa, mutta se on vasta esimakua.  

Ennätysaikainen kevät 2014

Kevät alkoi tänä vuonna jo helmikuussa, kun lämmin sää sulatti lumet eteläisestä Suomesta. Alkukevät oli erityisesti ennätysvarhaisten muuttolintujen aikaa, kun alkukevään muuttajat saapuivat Suomeen aikaisemmin kuin koskaan Kevätseurannan historiassa. Laulujoutsenet levittäytyivät Suomeen jo helmikuun lopulla ja kiurut, töyhtöhyypät sekä kottaraiset alkoivat runsastua heti maalikuun alussa. Talvehtivat hyönteiset ja matelijat heräilivät poikkeuksellisen aikaisin, sillä maaliskuun alussaContinue reading ”Ennätysaikainen kevät 2014”

Zink, jyb ja tikstikstikstiks!

Olet ehkä viime aikoina huomannut muutoksen äänimaailmassa. Laulavien tiaisten ja viherpeippojen rinnalle on ilmestynyt uusia säveliä, lurituksia ja sirkutuksia. Monet Länsi-, Keski- ja Etelä-Euroopassa talvehtineet laululintumme ovat palanneet reviireilleen. Punarinnan, peipon ja rastaiden laulu raikaa jo monin paikoin maan etelä- ja keskiosissa. Soidinlaulun lisäksi linnuilla on monenlaisia kutsu- ja varoitusääniä, joita on vaikeampi tunnistaa. NäidenContinue reading ”Zink, jyb ja tikstikstikstiks!”