Koivuja tavataan kaikkialla maassamme, hyvin erityyppisissä elinympäristöissä. Ne ovat yleisimpiä lehtipuitamme. Koivujen runkoa ja oksia verhoaa hilseilevä, valkoinen ja mustaviiruinen kuori. Yleisimpiä suomalaisia koivulajeja ovat hieskoivu ja rauduskoivu. Lisäksi tunturiseuduilla esiintyy yleisesti tunturikoivua, joka on hieskoivun alalaji. Rauduskoivulla oksat usein riippuvat ja lehdet ovat sahalaitaisemmat kuin hieskoivulla.
Kevätseurannassa olemme kiinnostuneita seuraamaan koivun lehtien kehitystä kahdessa vaiheessa. Keräämme havaintoja 1 cm ja 2 cm kokoisista lehdistä.
Koivunlehti puhkeaa yleensä huhti-toukokuun vaihteessa Etelä-Suomessa. Pohjoisessa hiirenkorvat ilmestyvät joskus kylminä vuosina vasta kesäkuun loppupuolella. Valmius kasvuun on olemassa jo aikaisemminkin, minkä huomaa, kun ottaa koivunoksia sisälle maljakkoon. Ne alkavat pian lämpimässä tehdä lehteä.
Pieninä koivunlehdet ovat erittäin C-vitamiinipitoisia (425 mg/100 g) ja niitä voi käyttää tällöin teehen, salaattiin tai napostella sellaisinaan. Koivunmahla virkistää ja edistää munuaisten toimintaa.
Monimuotoisuus
Koivut ovat tärkeitä muille lajeille sekä ravintona että elinympäristönä. Teeret ja liito-oravat syövät koivujen silmuja ja urpuja. Rungosta valuva mahla on maittavaa ravintoa mm. päiväperhosille, kärpäsille ja sääskille. Myös linnut käyvät juomassa mahlaa ja popsivat samalla mahlan äärelle kerääntyneitä hyönteisiä. Koivunlehdillä ryömii lukuisten eri hyönteislajien toukkia, jotka nakertavat lehtiä ravinnokseen.
Lahoavat koivut ovat tärkeitä kolopesijälinnuille. Maahan kaatuneet tai vielä pystyssä pysyvät koivulahopuut tarjoavat elinympäristön lahottajasienille, jäkälille ja selkärangattomille. Koivuilla elää myös uhanalaisia sieni- ja hyönteislajeja.