Töyhtöhyyppä (Vanellus vanellus)

Kuva: Antti Salovaara

Töyhtöhyyppä tekee läsnäolonsa selväksi hermostuneella lentelyllään häiritsijän yläpuolella. Lento leveillä ja hyvin pyöreäpäisillä siivillä on nykivää mutta erittäin taitavaa. Töyhtöhyyppä on mustavalkoinen, pulun kokoinen lintu. Selkä on tosiasiassa kiiltävän vihreä. Hyypän ääni muistuttaa kissan naukua tai jopa videopeliä, ja päälaella sillä on nimensä mukaisesti näkyvä töyhtö.

Ensimmäiset töyhtöpäät saapuvat jo maaliskuulla, kun enimmät pellot ovat vielä lumen peitossa. Tarpeen vaatiessa töyhtöhyypät lähtevät pakomuutolle takatalvea pakoon, jopa takaisin Viroon Suomenlahden yli.

Töyhtöhyyppä on pelloilla ja niityillä pesivä kahlaaja, jota tavataan lähes koko maassa. Sen voi löytää myös rannoilta ja soilta, mutta kaikkein suosituimpia tuntuvat olevan oras- ja mullospellot. Ennen vanhaan tästä ei aiheutunut ongelmia, mutta nykyään moni hyypänpesä tuhoutuu maatalouskoneiden myllerrykseen. Töyhtöhyypän ravinto koostuu pienistä selkärangattomista. Maassa sijaitsevaa pesäänsä ja poikasiaan emot puolustavat meluisasti ja hyökkäävästi.

Kuuntele ääninäyte (© Hannu Jännes / Lintukuva.fi)