Lepakoita tarkkailemaan alkukesän yöhön

Kuva: Timo Metsänen

Lepakko on valittu kevätseurantaan ensi viikonlopun teemalajiksi. Lepakko onkin oiva seurattava kesäyössä, se nimittäin vaatii hiukan tarkkaavaisuutta tai saattaa lentää ääneti ohitse ilman että sitä havaitsee laisinkaan. Aivan pian lepakkonaaraat hakeutuvat lisääntymisyhdyskuntiin suuriin puunonkaloihin, välikattoon tai muihin riittävän suojaisiin ja lämpimiin paikkoihin, minne poikaset syntyvät juhannuksen tienoilla. Loppukesästä iltojen pimetessä onkin mukava seurata lentämään opettelevien lepakonpoikasten lentoharjoituksia.

Mutta oikeastaan lepakko ei ole vain yksi laji, vaan lepakoita tavataan maapallolla yli 1300 lajia ja meillä Suomessakin 13 (tosin näistä noin viisi on yleistä, helposti tavattavaa ainakin maamme etelä- ja keskiosissa). Lepakot ovatkin lajimäärältään toiseksi suurin nisäkäslahko heti jyrsijöiden jälkeen ja ne ovat levittäytyneet Antarktista lukuun ottamatta kaikille mantereille.
Maailmalla tavataan mitä eriskummallisempia lepakoita hedelmiä syövistä jättiläisistä kalastaviin ja lintujakin ravintonaan käyttäviin lajeihin ja kukapa ei olisi kuullut kerrottavan mainettaan harmittomammista verta syövistä vampyyrilepakoista? Suurin osa maailman lepakoista ja kaikki meillä tavattavat lajit ovat kuitenkin erikoistuneet hyönteisravintoon, jota ne saalistavat kaikuluotauksen avulla. Lepakot päästävät kurkunpäästään lajityypillisiä ultraääniä, jotka kimpoavat saaliista takaisin. Näin ollen lepakot pystyvät kuulemansa kaiun avulla hahmottamaan ympäristöään ja siinä lentäviä saalishyönteisiä.

Lepakkolajit ovat erikoituneet saalistamaan hiukan eri ympäristöissä. Maamme yleisin lepakko pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii) esimerkiksi suosii puoliavoimia saalistuspaikkoja ja se saalistaa puiden latvojen tasalla, kun taas vesisiippa (Myotis daubentonii) saalistaa veden pinnan tasolla vedestä kuoriutuvia hyönteisiä.

Hyönteisravinnosta riippuvaisena lepakoiden on selviydyttävä talvesta ilman ravintoa, sillä hyönteiset eivät ole silloin aktiivisena. Osa lajeistamme vaipuu horrostamaan kellareihin, luoliin, bunkkereihin tai kallionkoloihin, olosuhteisiin joissa lämpötila- ja kosteusolosuhteet pysyvät optimaalisina talven ajan. Jotkin lajit, kuten pikkulepakko (Pipistrellus nathusii) taas lentävät horrostamaan Keski-Eurooppaan, jossa talvehtimisolosuhteet ovat hiukan leudommat. Ennen horrokseen vaipumista lepakoiden on kuitenkin kasvatettava kunnon rasvavarastot, jotta ne selviävät pitkästä talvesta. Joskus saattaa kevättalvella nähdä lepakon lentelevän keskellä päivää. Silloin on saattanut olosuhteet muuttua talvehtimispaikassa niin paljon, että lepakko parka on herännyt horroksestaan ja joutunut lähteä etsimään uutta horrospaikkaa lopputalveksi.

Nyt niillä on kuitenkin vielä koko kesä aikaa tankata ensi talven varalle. Mukavia seurantahetkiä yöllisten lentotaitureiden parissa!

Teksti: Kati Suominen, Suomen lepakkotieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja