Leskenlehti (Tussilago farfara)

Jo ensimmäisiin pälviin ilmestyvät loistavankeltaiset leskenlehdet. Tämä on mahdollista siksi, että kukinnot ovat kehittyneet valmiiksi edellisenä syksynä. Muuten täysin harmaanruskeaan maisemaan ilmaantuvat leskenlehden kukat eivät jää huomaamatta keneltäkään, varsinkaan ensimmäisiltä kimalaisilta ja perhosilta.

Leskenlehti on monivuotinen kasvi, jonka levinneisyys rajoittuu pääosin Etelä- ja Keski-Suomeen. Kasvi viihtyy kosteilla pientareilla ja penkereillä, sekä tien- ja radanvarsilla. Kukinta ajoittuu maalis-kesäkuulle, riippuen pohjoisuudesta. Lehdet kasvavat vasta kesällä kukintojen jo aikaa sitten kuihduttua pois. Siitä on leskenlehti saanut nimensä.

Leskenlehden tuoreita ja kuivattuja kukkia on käytetty viinin valmistukseen. Niillä on myös limaa irrottava ja tulehduksia parantava vaikutus.