Paju kukkii

Kuva: Teemu Saloriutta

Pajut ovat kevään varhaisimpia kukkijoita, mistä todistaa jo pajunkissojen ikonisuus kevään merkkinä. Alkukeväällä herääville hyönteisille merkitys on symbolia suurempi: siitepölyn lähteitä ei kylmästä maisemasta monia löydy. Paju houkuttelee hyönteisiä lisääntyäkseen – siis kuljettamaan siitepölyä hedekukinnoista toisen kasvin emikukintoihin – ja hyönteiset puolestaan tarvitsevat pajua saadakseen ravintoa. Yhteistyö pelaa.

Me puhumme tässä yhteydessä pajun kukinnasta, mutta kyse on oikeastaan paristakymmenestä Salix-sukuisesta lajista, joista muutamat ovat selvästi puita ja useammat pikemminkin pensaita. Pajunkissat, eli kukinnot, löytyvät silti kaikilta pajuilta. Kukintojen koossa ja ulkonäössä esiintyy lajikohtaista vaihtelua, ja ne puhkeavat valtaosalla lajeista ennen lehtiä. Paju kukkii, kun pajunkissoihin ilmestyy keltaisia heteitä tai vihreitä emejä.

Kaunis pajunkissa ei vielä kuki, vaan se on vasta nupulla. Kuva: Antti Salovaara

Pajut viihtyvät pääsääntöisesti kosteissa ympäristöissä, kuten jokien tai ojien varsilla. Pajuja esiintyy koko Suomessa, joskin lajikirjo tietysti vaihtelee. Yleisimmän lajimme, kiiltopajun, levinneisyys kattaa koko maan. Se on parimetrinen pensas, ja kenties prototyyppisimpien pajunkissojen lähde. Selkeästi pohjoisia lajeja ovat lettopaju, tunturipaju sekä vaivaispaju.

Runkonsa pitkittäisraidallisesta kuvioinnista nimensä saanut raita voi kasvaa korkeaksi puuksi tai pysytellä pensasmaisena. Raitaa tavataan myös metsissä, ja se on lukemattomien hyönteisten lisäksi tärkeä kääville, sammalille ja jäkälille. Hyvä tietopaketti raidan merkityksestä löytyy täältä.

Toinen puuksi asti yltävä pajumme, halava, tunnetaan usein paremmin runollisesta nimestään kuin ulkonäöltä. Jos et usko tunnistavasi halavaa, voit ottaa siihen tutustumisen Kevätseurannan loppurutistukseksi. Se kukkiikin vasta kesäkuussa.

Kuva: Antti Salovaara