Siili (Erinaceus europaeus)

Kuva: Antti Salovaara

Siili on pieni ja piikikäs yöeläin. Se on toinen Kevätseurannan kahdesta nisäkkäästä. Koska siili on hyönteissyöjä, se tulee esille talvipesästään vasta, kun ravintoa on tarpeeksi saatavilla. Yleensä siilien horros päättyy vapun tienoilla. Aikaisimmat saattavat olla hereillä jo maaliskuussa. Siilillä ei ole ollut talvipesässään ravintoa, joten se on herätessään nälkäinen. Usein talvipesä onkin lähellä paikkaa, mistä se on tottunut ruokaa löytämään.

Siili viihtyy asuinalueilla, mutta liikkuu eniten hämärissä ja yöllä, joten sen näkeminen voi olla vaikeaa, ellei ole varmaa paikkaa tiedossa. Luonnonvaraisia eläimiä ei ole syytä ruokkia, ja siilikin pärjää yleensä mainiosti omillaan, mutta jos haluat antaa siilille ruokaa, tarjoile paloiteltua lihaa tai kalaa. Suola ja maitotuotteet ovat siileille vahingollisia.

Siilejä tavataan Etelä-Suomessa yleisesti. Harvakseltaan se on levittäytynyt Pohjois-Suomeenkin. Siili viihtyy kulttuuriympäristössä, missä se öisin tuhisee pensaikoissa ja päivisin käpertyy keräksi pesäänsä. Siilillä on erikoinen käyttäytymistapa, itsensä sylkeminen, jossa sylki sivellään piikkien päälle. Sen arvellaan karkottavan viholliset, sillä eritys alkaa siilin jouduttua kosketuksiin jonkin myrkyllisen tai ärsyttävän kohteen kanssa.