Ensimmäisiä Kevätseuranta-havaintoja metsästämässä

Retkikuulumisia Kevätseurannan avausviikonlopulta Turusta Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri avasi Kevätseuranta-kampanjan Turun seudulla viime lauantaina – miten muutenkaan kuin retkeilyn merkeissä. Retkikohteeksi valittiin Friskalanlahti, ja kevätretkille epätyypillisesti liikkeelle lähdettiin vasta illalla auringon tehdessä jo laskua, sillä Kevätseuranta-lajien ohella haluttiin päästä havainnoimaan myös pöllöjen soidinta.

Hortoilua tihkusateessa

Kevät on edennyt Etelä-Suomessa hurjaa vauhtia ja päätimme lähteä Kevätseuranta-kampanjan merkeissä hortoilemaan Helsingin keskuspuistoon. Tarkoituksenamme oli siis löytää 16.5. järjestettävään Kallio kukkii piknik-tapahtumaan villiyrttiteen aineksia, sillä olemmehan luvanneet tarjoilla siellä sellaista, vieläpä ihan ilmaiseksi! 😉

Kevätseurannan arktinen avaus

Ensimmäisenä Kevätseurantaviikonloppuna 15.-16.3. järjestettiin myös Luonto-Liiton Talvipäivät. Muutaman vuoden tauon jälkeen henkiin herätelty perinteikäs tapahtuma kokosi yhteen kymmenittäin luontoliittolaisia kaikkialta Suomesta. Talvipäivät pidettiin tällä kertaa Uudenmaan piirin kotikonnuilla Helsingin Meriharjussa. Talvipäivät niistä totisesti tulikin, sillä edellisviikon lämmin kevätsää vaihtui viikonlopun saapuessa kuin taikaiskusta takatalveen. Reippaita nuoria ei kolea sää lannistanut, vaan Uutelan luonnonsuojelu- ja ulkoilualueenContinue reading ”Kevätseurannan arktinen avaus”