Saaristomeri on Suomen lintukevään kärki. Mahdollisuus havaita kevätmuuttajia ensimmäisten joukossa ajoi kourallisen luontoliittolaisia Helsingistä legendaariselle Utön saarelle. Samaan aikaan – 7.-9. huhtikuuta – vietettiin myös kolmatta Kevätseuranta-viikonloppua.
Hyvät havainnot alkavat viimeistään yhteysalus M/S Eivorin kannelta. Pärnäisistä lähdön jälkeen kiikariin saatiin pian merihanhia, pilkkasiipiä, mustalintuja ja kalasääski. Hanhia lukuun ottamatta nämä olivat allekirjoittaneelle vuoden ensihavainnot. Kontrastikkaina loistavat meriharakat olivat levittäytyneet sinne tänne reitin rannoille. Osa ei malttanut millään pysyä aloillaan.
Auringon laskettua ohitimme – hieman haikeina – kaikille retkeläisille rakkaan Jurmon. Pian edessä oli öinen Utö, meidät yllättäneine katulamppuineen kaikkineen.
•
Kuuden aikaan aamulla maisema alkoi hahmottua. Asetuimme seuraamaan muuttoa majakan kupeeseen, ja pian tapasimme saaren tunnetuimman lintuharrastajan, luontokuvaaja Jorma Tenovuon. Hän tuli erikseen varmistamaan, että olimmehan löytäneet kaukaisella luodolla viihtyvät parikymmentä merisirriä. Emme olleet. Hädin tuskin erottuvien kahlaajien lajinmääritys olisi varmasti jäänyt kysymysmerkiksi ilman asiantuntija-apua. Maisema oli meille kaikille uppo-outo, mutta Tenovuon ja kahden muun lintuharrastajan avustuksella se paljasti hienoja lajeja riskilöistä hylkeisiin, sekä muutolta muun muassa ruokkeja ja ensimmäisiä kuikkalintuja. Kuultuaan, että Utö oli meille uusi, Tenovuo kertoi ystävällisesti hyvistä lintupaikoista, saariston maantieteestä ja Utön historiasta.
Myös rajoitukset saarella liikkumiseen tulivat selvennetyiksi. Jouduimme silti muutamaan kertaan maastossa miettimään, missä rajat oikein menivätkään. Osa komeista kallioista on edelleen sotilasaluetta, ja nyt pesimäajan kynnyksellä rannat ovat rauhoitetut linnuille. Valmiiksi pieni ja asutettu saari kaventuu siis vielä maantiedettään tiukemmin.
Jos kahdentoista kilometrin päässä näkyvä Jurmo tuntuu suorastaan erämaisen laajalta, Utö on pikemminkin kodikas. Kuljettavaa on vähemmän, ja kävijä kuluttaa täysin uudet kohteet loppuun hetkessä. Saari kannustaa keskittymään. Joillekin rajallisuus on ehkä liiankin rauhallista ja – viimeistään kesäasukkaiden saavuttua, arvelisin – turhan sosiaalista. Saaristomerellä on onneksi kohteita, mistä valita.
Aurinkoisen lauantain mentyä saari laskeutui sumuun. Sunnuntaiaamu voitti kuitenkin tunnelmassa sen, minkä näkyvyydessä menetti. Itäniitty huokui kellanharmaata sulkeutuneisuutta, jonka rikkoi punarintojen tiksutus, peukaloisen rätinä, niittykirvisten korkeat kutsut ja meriharakoiden ja tyllien reipas kuulutus.
Toisin kuin toivoimme, maisema kirkastui vasta jonkin aikaa Utöstä lähtömme jälkeen. Kevätsäät eivät huomioi retkeläisten mielihaluja sen enempää kuin muutkaan.
Paluumatka alkoi silti kunnianhimoisesti kiikaroiden. Sumun seassa kiitävää alusta ympäröivät toinen toistaan suuremmat haahkamassat, joita haravoimme yllätysten toivossa. Monotonisuuden rikkoivat kaksi peippoa ja viiden valkoposkihanhen muuttoparvi. Sumun jäätyä taakse alkoi paljastua enemmän: ristisorsapari Jurmon edustalla, muutama kaukana matkaava kuovi, yksinäisiä riskilöitä, alleja, merikotkia ja muuta mukavaa.
Kahdentoista töyhtöhyypän parvi teki Kevätseuranta-henkisen ohilennon yhteysaluksen kolahtaessa satamaan. Lyhyt retkemme sijoittui kiinnostavaan välitilaan, jossa suuri osa keväästä on vielä heräämättä, mutta havainnoitavaa on silti enemmän kuin mistä muutama viikko sitten saattoi unelmoidakaan. Vaikka Lounaissaaristo on Helsingistä katsoen kaukana, lyhyt viikonloppureissukin kannattaa. Bussi vie tätä nykyä Kampista suoraan satamaan, ja säiden suosiessa monituntiset merimatkat ovat keskeinen osa retkeä.
Teksti ja kuvat: Antti Salovaara
Retkellä havaitut Kevätseurantalajit; runsas (R) tai harvalukuinen (H): peippo (R), västäräkki (R), punakylkirastas (R), kiuru (R), töyhtöhyyppä (R), kottarainen (R), leskenlehti (R), naurulokki (R), laulujoutsen (R), kurki (H), hanhien muuttoparvi (H).