Vaskitsa (Anguis fragilis)

Kuva: Milla Aalto

Vaskitsa ei ole käärme, vaan jalaton lisko. Se onkin käärmeitä kömpelömpi ja varsin hidasliikkeinen. Vaskitsan pääväri on kaunis kellanruskea, minkä lisäksi poikasilla ja naarailla on usein selässään tumma pitkittäisjuova, ja joillain koirailla on sinisiä täpliä. Häntä mukaan luettuna vaskitsat kasvavat Suomessa reilun 30 cm mittaisiksi.

Horros loppuu huhti-toukokuun tienoilla. Vaskitsaa voi olla vaikea havaita, sillä se liikkuu yleensä hämärissä ja piilottelee päivisin. Se suosii sateista säätä, jolloin sen tärkeimmät saaliit, kastemadot ja etanat, ovat liikkeellä. Vaskitsa ei paistattele näkyvästi auringossa kuten useimmat matelijat, vaan saattaa lämmitellä esimerkiksi litteän kiven alla.

Vaskitsoja tapaa monenlaisilla paikoilla, mutta parhaiten ne viihtyvät lehtomaisilla, harvapuustoisilla alueilla, joissa on paljon kariketta ja runsaasti kasvillisuutta. Pohjoisimmat havainnot ovat linjalta Kaustinen–Lieksa, eikä vaskitsa missään ole erityisen yleinen. Lisää havaintoja vaskitsoista kaivataan.

Vaskitsa on rauhoitettu. Sisiliskon tapaan se pudottaa helposti häntänsä, jos kokee olevansa vaarassa – anna vaskitsan siis ryömiä rauhassa.

vaskitsa
Vaskitsan olemus on laiska ja matomainen, ja siten helppo erottaa käärmeistä. Kuva: Heikka Marttila-Tornio